Satu langenneesta prinssistä

Olipa kerran muinaisessa Kreikassa hyvä kuningas. Hän hallitsi maataan oikeamielisesti, ja kansa kunnioitti häntä. Kuninkaalla oli kuitenkin paha ongelma valtakunnassaan. Kansalaiset nimittäin varastelivat paljon. Kokki varasti leipurilta jauhot, ja leipuri varasti kokilta kattilat. Maa oli kerrassaan kaaoksessa.

Kuningas pohti pitkään, miten saisi varastelun loppumaan. Lopulta hän päätti säätää ankaran lain. Jokaiselta, joka jäisi kiinni varastelusta, hakattaisiin käsi irti.

Uusi laki luettiin julkisesti kaikkialla maassa. Sen kuullessaan ihmiset miettivät peloissaan varastelun seurauksia. Ankara laki lopettikin varastelun tehokkaasti, ja pitkään aikaan kukaan ei ainakaan jäänyt kiinni. Kuningas oli mielissään.

Eräänä päivänä kuningas oli palatsissaan hoitamassa valtakunnan asioita, kun vartijat raahasivat hänen eteensä kiinni saatua varasta. Mies piti päätään häpeissään kumarassa. Hänessä oli jotain tutun näköistä, mutta kuningas ei osannut sanoa mitä. Vartijat kiskaisivat varkaan pään ylös.

Silloin kuningas tajusi kauhukseen, että kiinni saatu varas oli hänen oma poikansa. Hänen ainoa poikansa!

- Poikani! Oletko todella varastanut jotain, kysyi kuningas kauhuissaan.

- Olen, isä, vastasi prinssi murheissaan.

Mitä kuningas nyt tekisi? Hän tajusi, ettei voisi peruuttaa säätämäänsä lakia. Se ei olisi oikeudenmukaista muita kohtaan. Hänen täytyi pitää kiinni laeistaan.

Mutta tässä oli hänen oma poikansa. Hän rakasti poikaansa. Miten hän voisi antaa hakata oman poikansa käden irti?

Kuningas mietti päänsä puhki, mutta prinssi oli kiistatta syyllinen, eikä kuningas voisi tehdä poikkeusta lakiinsa. Kuningas pakotti itsensä antamaan määräyksen vartijalle. Vartija laittoi prinssin käden pölkylle, ja kohotti vastahakoisesti miekkansa.

Juuri kun vartija oli iskemäisillään, kuningas huusi:

- SEIS! Jättäkää poikani käsi rauhaan. Hakatkaa sen sijaan minun käteni irti!

* * *

Jumala on oikeudenmukainen, mutta myös armollinen. Sadun kuninkaan tavoin hänkin on valmis itse kärsimään pahuutemme rangaistuksen.

Jeesus, ihmiseksi tullut Jumala, kärsi meidän puolestamme, koska hän rakastaa meitä hyvin paljon. Elämänsä aikana Jeesus näytti, millainen Jumala oikein on. Hän kohtasi ihmisiä ja paransi heitä. Hän meni yhteiskunnan hylkäämien luo ja hyväksyi heidät. Pienet lapset leikkivät hänen kanssaan. Hän kertoi meille, mitä hänen oma Isänsä kertoi hänelle.

Jeesus näytti meille puheillaan ja teoillaan: "Tällainen minun Isäni on!" Taivaanisä ei ole sellainen isä kuin usein luulemme. Hän ei ole vihainen, ankara isä. Hän on rakastava, välittävä isä, jonka sydän on murtunut syntiemme tähden, mutta joka kaipaa yhteyttä meihin.

Ismo Rakkolainen. Copyright 1994.

Juttu on julkaistu aiemmin Uusi Toivo -lehdessä.